Skip to main content

Koronakriisin paniikkimyyntien hinta

Olen aina pitänyt itseäni hyvinkin rauhallisena kaverina. En suutu helposti ja stressaa juuri mistään. Näiden ominaisuuksien ansiosta luulin olevani ihan hyvin suojattuna myyntipaniikilta jos osakesalkkuni arvo sattuisi joskus romahtamaan. Ajattelin ettei minulla ole mitään hätää, elämäni ei muutu suuntaan eikä toiseen vaikka salkun arvo sattuisi laskemaankin.

No joo… niinhän sitä luulisi. Tosi testiin pääni joutui nimittäin viime vuoden maaliskuussa kun koronakriisi iski oikein huolella kupoliin. Lasku oli salkussani todella rajua, yhdessä vaiheessa yli 50%. Olen pohtinut nyt yli vuoden jälkeen paljon mahdollisia syitä mitkä johtivat noin rajuun reagointiini. Olen tunnistanut asiaan vaikuttavan monta eri tekijää.

Hätiköinnin syyt

Ensinnäkin tuloni olivat pohjamudissa hoitovapaan takia. Siinä tienasi sellaiset 500€ kuussa. Toki jaamme tulot puoliksi avovaimoni kanssa (paitsi kummankin sijoitustulot), mutta taloudellinen tilanne ei silti ollut yhtä joustava kuin normaalisti. Sitten oli se fakta että lähes kaikki omaisuuteni on kiinni osakemarkkinoilla. Onkohan siinä vähän sellaista menettämisen pelkoa. Yksi syy mitä myös mietin voisi olla sijoituslaina. Laina tuntuu nousussa hyvälle mutta laskussa taas ei. Viimeisenä syynä tunnistan liiallisen vapaa-ajan. Asioita tuli vatvottua ihan liiankin kanssa.

No sitten se koronakriisi iski päälle ja salkku suli. Aloin miettimään salkkua ihan liikaa. Olen ollut normaalisti ihan ok nukkumaan, mutta tuona aikana kärsin univaikeuksista. Sitten ajattelin myydä salkusta ison osan pois ettei salkun arvo menisi ihan nolliin. No toki tajusin vasta jälkikäteen että myin osakkeet lähes pohjilta. Enkä tietenkään ostanut mitään tilalle halvalla hinnalla.

Menneisyyttään kannattaa tarkastella jos haluaa oppia jotain ja siksi aionkin nyt tehdä laskuharjoituksen kuinka paljon olisin säästänyt rahaa jos en olisi myynyt osakkeita vaan ainoastaan holdannut. Tästä se lähtee! Tiedän jo valmiiksi hävinneeni aika ison kasan rahaa…

Myyntien hinta

  • EPR, myynti 160×25$=4000$, hinta nyt 160×53.59$=8574.40$
  • LAZ, myynti 247×30.65$=7570.55$, hinta nyt 247×46,97$=11 601.59$
  • MDP, myynti 341×12.98$=4426.18$, hinta nyt 341×41.80$=14 253.80$
  • NRZ, myynti 430×5.25$=2257.50$, hinta nyt 430×11.11$=4777.30$
  • OKE, myynti 170×27.72$=4712.40$, hinta nyt 170×54.84=9322.80$
  • SKT, myynti 430×4.26$=1831.80$, hinta nyt 430×20.20$=8686.004
  • SPG, myynti 52×50.20$=2610.40$, hinta nyt 52×135.59$=7050.68$

Ynnäsin summat yhteen ja jos olisin malttanut myynneissä minulla olisi nyt yhteensä 36857.74 dollaria enemmän. Luin Kauppalehdestä muutama päivä sitten hepusta nimeltään Axel Aminoff joka otti satoja tonneja lainaa ja sijoitti kaikki reitteihin koronakriisin aikaan. Olisi näköjään kannattanut tehdä samalla tavalla 😀 Kai tästäkin kalliista kokemuksesta jotain oppi. Toki en menettänyt oikeasti ihan noin paljoa sillä palasin osakemarkkinoille toukokuusta alkaen ja olen myös saanut hiukan nauttia noususta.

8 thoughts to “Koronakriisin paniikkimyyntien hinta”

  1. Itselläni meni hieman toisin päin myin ajoissa ennen korona dibbiä mutta sitten olin liian pelokas ostamaan mitään. Kurssit kun alkoivat nousta ajattelin että sieltä tulee vielä toinen romahdus sitä ei tietenkään koskaan tullut ja menetin hyvän mahdollisuuden kun olin liian pelokas. Taitaa olla aika harvassa he jotka toimivat kaikilta osin oikein tämän korona kriisin aikana.

  2. REITit tosiaan petti näin osinkosijoittajalle. Mie en hötkyillyt, SKT, EPR, APLE ja SOHO ovat edelleen salkussa, tosin lisää en ostanut, mikä olisi kannattanut. SKT makselee jo ihan ok osinkoa ja on plussalla, EPR ja APLE ovat toipuneet hyvin, SOHO laahaa vielä kaukana, mutta eiköhän se siitä. Vankila-REITit menivät ihan reisille, GEO ja CVX tuli myytyä pois, GEO viime viikolla kun meemit nostivat sitä 100% parissa päivässä, se meni ihan hyvin, CVX:stä otin verotukseen miinuksia siedettävästi, kun olin nopea osingon nollauksen jälkeen.
    Minä opin sen, että tavoittelen jatkossa pienempää, mutta pysyvämpää tuottoa ja siihen malliin olen salkkuja viilannut. Pää pysyi kylmänä, tappiot eivät realisoidu, kun ei koske. Hammasta piti purra, toki. Hyvä koeponnistus osinkosalkuille tämä tauti oli, nyt reivataan kurssia sen mukaan, miten sijoitukset kestivät tämän ahdingon.

  3. Mukavaan että olet löytänyt kirjoittamiseen uutta motivaatiota.

    Ei noita myyntejä kannata liian raskaasti ottaa.
    Tappiota on vaikea kestää ja pitää pää kylmänä. Normaali reaktio on sitten myyminen. Se on koodattu syvälle liskoaivoihin. On vaikeaa olla tekemättä mitää kun voi menettää kaiken.

    Uskon että tämä on yksi syy siihen miksi keskimääräinen sijoitta häviää markkinoille. Koska pää ei pysy kylmänä ja menee myymään väärään aikaan. Näin toimisi siten enemmistö sijoittajista myös salkunhoitajat ovat tähän pakotettuja kun asiakkaat tekevät lunastuksia.

  4. Tervettä rehellistä itsepohdiskelua. En tiedä, kuinka pitkä on sijoitusurasi, mutta tämä on oppia.
    Itse aloitin kunnolla sijoittamisen 80-luvulla. Salkussa oli Nokiaa ja Yhtyneitä Paperitehtaita (nyt UPM). Mustana maantaina myin kaikki, ihan turhaan. Sen jälkeen en ole omistanut Nokiaa……

    Oppia ikä kaikki: itse laitoin Koronadipissä lisää rahaa peliin, jota olin säästänyt parin vuoden verran.

    PS. Warren Buffetilta kysyttiin joku vuosi sitten, mikä on DJ indeksi sadan vuoden päästä, hän heitti heti ihan lonkalta, miljoona. Että silleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *