Skip to main content

Kirjoittajasta

Hei, nimeni on Stefan Jaakkola ja olen tämän blogin kirjoittaja. Työskentelen tällä hetkellä IT-konsulttina, mutta olen opiskellut myös taloushallintoa. Asun Vantaalla ja perheeseeni kuuluu avovaimo, kaksi lasta ja kissa. Kiinnostuin osakkeista 2011 Kreikan kriisin jälkimainingeissa niin paljon että minun oli ihan pakko avata sijoitustili Nordnetille työkaverini suosituksesta. Sen teinkin ja siitä lähtien olen sijoitellut aika tasaiseen tahtiin, joskus enemmän ja joskus vähemmän.

Sijoitusstrategiani on muuttunut ajan saatossa, mutta tällä hetkellä tavoitteeni on ostaa pohjoisamerikkalaisia osakkeita joilla on joko iso osinko yield tai hyvä osingonkasvatushistoria. Tavoitteeni ovat myös muuttuneet aika lailla tämän matkan aikana. Nyt tavoittelen sellaista osinkovirtaa joka mahdollistaa isommatkin elämänmuutokset ilman huolia.

Rahankäyttäjänä olen kehittynyt ajan saatossa. Rahankäyttötyylini on nykyään aika rento, ennen laskin senttejä enemmänkin. Tämä kuitenkin muuttui lasten tulon myötä, sen jälkeen en ole enää jaksanut täytellä kuluexceleitä ja ostaa aina halvinta tuotetta. Tuntuu ettei sellaiseen ole nykyään aikaakaan.

Vanhaa blogia kirjoitin vuodesta 2013 alkaen, mutta nyt halusin aloittaa kirjoittamisen pitkän tauon jälkeen puhtaalta pöydältä.

Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen osinkokuningas@gmail.com

Sijoitan *Nordnetin kautta.